Kuolajärvensaame

Kuolajärvensaame - esivanhempien kieli

Kuolajärvellä eli Sallassa puhuttu historiallinen kuolajärvensaame, kyellejääyrikielâ, kuului keminsaamen itäiseen murreryhmään ja oli läheinen kielisukulainen inarinsaamen ja koltansaamen kanssa. Kieli on sittemmin vaipunut kuolleiden kielten joukkoon, mutta kiinnostus kieltä kohtaan on suurta ja metsäsaamelaisten kielityöryhmä on aloittanut työn esivanhempien kielen keminsaamen ennallistuksessa.

Seuraavassa artikkelissa syvennytään Kuolajärven metsäsaamelaisten aiempaan äidinkieleen kuolajärvensaameen, sen historiaan ja olemassa olevaan kielijäämistöön. Tervetuloa tutustumaan kuolajärveläisten esivanhempien kieleen.

Kuolajärven kielihistoriaa

Kuolajärvellä puhuttua kieltä taltioi ensimmäisenä Kemijärven kappalainen Nils Fellman 1740-luvulla. Nils Fellman eli "Herr Niiles", kuten kuolajärveläiset sielunpaimentaan kutsuivat, kirjoitti tuolloin ylös muutamia sanoja kuolajärveläisten kieltä, kuten sanat: kale 'kyllä', kote oik. *kuete tai *kuäte 'kota', nalma oik. *njälmä 'suu', särves 'hirvas', sekä voikest oik. *vuoigest 'oikein (oikealla tavalla)'. Nils mainitsee, että Kuolajärvellä puhuttu kieli erosi huomattavasti läntisemmistä sukulaiskielistään ja että suomenkielisen ei ollut kovinkaan vaikeaa oppia tuota saamen kieltä.

Virassaan Nils Fellman suhtautui saamen kieleen ja sen käyttöön melko kielteisesti ja hän näki "alkukantaisen" saamen olevan jopa suoranainen este saamelaisten elämänlaadun parantumiselle ja siirtymiselle talonpoikaisen elinkeinoelämän piiriin. Nils Fellman korostikin seurakunnassaan suomenkielisen opetuksen merkitystä, koitti juurruttaa Kuolajärven alkuperäisväestöä suomen kielelle ja neuvoi myös suomalaisia uudisasukkaita opastamaan kotioloissa saamelaisia suomen kielessä.

Myös Kuusamon apulaispappi Elias Lagus mainitsee Kuolajärvellä puhutun saamen Kuusamon pitäjän kuvauksessa vuonna 1770. Laguksen mukaan Kuolajärvellä puhuttu murre erosi "melkoisesti murteesta, jota käytetään läntisessä Lapissa."

Lapissa 1820-luvulla matkaillut tutkija ja kirjailija Anders Johan Sjögren mainitsee hänkin Kuolajärven pohjoisosassa Tenniön kylässä (Saija, Kotala, Korja) puhutun hänen käyntinsä aikana suomensekaista saamea ("corrumperad lappska").

Jacob Fellman kerää kuolajärvensaamen sanaston

Valtaosa kuolajärvensaamen kirjallisesta jäämistöstä on peräisin 1820-luvulta, jolloin pappi ja saamelaisen kulttuurin tutkija Jacob Fellman vieraili Kuolajärvellä kevättalvella 1826. Tuolla matkalla Fellman kirjoitti Kuolajärvellä puhuttua saamea talteen toista sataa sanaa käsittävän sanaston, sekä yhden joikulaulun. Osan muistiinpanojen sanoista Fellman kirjoitti ylös suoraan yhtäjaksoisesta puheesta, mikä näkyy myös aineistossa.

Jacob Fellmanin taltioima shamanistinen joikulaulu, "Akkala visa", kertoo Akkalan noidan yliluonnollisista kulkuvälineistä eli siitä, kuinka noita kykenee transsissa muuntautumaan eläimen hahmoon ja vaeltamaan milloin ahvenena, sutena tai mateena. Mahtavimpina tietäjinä pidetyt Akkalan noidat olivat merkittävä osa kuolajärveläistä tarina- ja uskomusperinnettä.

Alla joikulaulu Jacob Fellmanin kirjaamassa muodossa, sitten nykyortografiaan rekonstruoituna, sekä käännettynä suomeksi:

Fellman (saKj):

Vuje, vuje, vuje, vuje,
vuoje, vuoje, vuoje,vuoje,
vuoskama lä mo ludatjem,
vuoje, vuoje, vuoje, vuoje,
sjermo lä mo hurdatjem,
vuoje, vuoje, vuoje, vuoje,
made lä mo kuolatjem,
vuoje, vuoje, vuoje, vuoje,
suoje nuode käsem,
vuoje, vuoje, vuoje, vuoje.

Rekonstruktio (saKj):

vujâ, vujâ, vujâ, vujâ,
vuojâ, vuojâ, vuojâ, vuojâ,
vuoskam lij muu ludažâm,
vuojâ, vuojâ, vuojâ, vuojâ,
čermu lij muu hurdažâm,
vuojâ, vuojâ, vuojâ, vuojâ,
made lij muu kuälažâm,
vuojâ, vuojâ, vuojâ, vuojâ,
suoje nuettekiessem,
vuojâ, vuojâ, vuojâ, vuojâ.

Suomennos:

Ui, ui, ui, ui,
ui, ui, ui, ui,
ahveneni on minun lintuseni,
ui, ui, ui, ui,
susi on minun koiraseni,
ui, ui, ui, ui,
made on minun kalaseni,
ui, ui, ui, ui,
hyvä (?) nuottavetämä,
ui, ui, ui, ui.

Huom. *vuojâ 'ui (käskymuoto)'.

Jacob Fellman kuvailee tarkemmin myös saamen kielen asemaa Kuolajärvellä. Fellmanin mukaan asukkaat Kuolajärvellä puhuivat sekä saamea että suomea, joskin suomea käytettiin enemmän. Fellman mainitsee myös, että saamelaisista suvuista polveutuvat asukkaat käyttivät saamea varsinkin kotioloissa ja kanssakäymisissä keskenään. Suomen kieli oli siis ottanut yhteiskunnallisen kielen aseman Kuolajärvellä, mutta saamea puhuttiin yhä yhteisökielenä saamelaisten keskuudessa.

Lönnrot ja Castrén Kuolajärvellä

Kielitieteilijät Elias Lönnrot ja Matthias Alexander Castrén poikkesivat hekin Kuolajärvellä eli Sallassa tutkimusmatkoillaan talvella 1841. Kuolajärveltä tutkijoiden oli määrä jatkaa matkaa Venäjän Akkalan kylään, mutta suunnitelmat kariutuivat, kun miehet riitautuivat kyytimaksusta paikallisväestön kanssa. Yhteistyö kuolajärveläisten kanssa oli riidan myötä nihkeää, eivätkä tiedustelut saamen kielestä tuottaneet nekään tulosta. Lönnrot kirjoittaa: "he (Kuolajärven eli Sallan asukkaat) lienevät suureksi osaksi lappalaista (saamelaista) alkuperää, vaikka ovat nyt omaksuneet äidinkielekseen suomen". Lönnrot myös mainitsee, että "Sallasta ei löydy kuin jos kaksi miestä, jotka tulevat puheisiin Venäjän lappalaisten (saamelaisten) kanssa".

Matkatoveri Castrén pisti matkalla merkille kuolajärveläisten vieraan tavan ja aksentin puhua suomen kieltä: "paikka paikoin (Lapissa) - etenkin Kuolajärven kappelissa - ilmenee täälläkin lappalainen (saamelainen) alkuperä asukkaiden kielen ominaisuuksista".

Koska Kuolajärven saamelaiset olivat kaksikielisiä vielä 1820-luvulla, olisi erikoista ajatella, että kieli olisi ehtinyt hävitä kokonaan parissa kymmenessä vuodessa, eli vuoteen 1841 mennessä, jolloin Lönnrot ja Castrén poikkesivat Kuolajärvellä. Vaitonaisuus saamen kieleen liittyen johtuikin luultavasti jostain muusta, kenties juuri aiempien viranomaisten negatiivisesta asennoitumisesta kieltä kohtaan. Viranomaisten nuiva asenne kieltä kohtaan johti muuallakin saamelaisten keskuudessa siihen, että kieltä ei useinkaan rohjettu käyttää julkisesti, vaan ainoastaan oman väen kesken.

"Herroja epäillään täällä kuten tavallisesti", Lönnrot kirjoittikin päiväkirjaansa kuolajärveläisistä. Castrénin havaitsema kuolajärveläisten tapa puhua suomea oudosti murtaen viestii tietysti sekin asukkaiden kaksikielisyydestä.

Saamenkielistä kirjallisuutta seurakuntaan

Vaikka Kuolajärvellä puhuttiin 1800-luvun jälkipuolella jo yleisesti suomea, kuolajärveläiset perheet käyttivät nähtävästi yhä myös saamea suomen kielen ohella.

Niinpä lehdessä Suometar kirjoitettiin 10.2.1854 Kuopion Apu-Pipliä-Seuran kolmestasadasta kappaleesta saamenkielisiä Uusia testamentteja (pohjoissaameksi ilmestynyt Hærramek ja bæsstamek Jesus Kristus ođđa Testament), jotka seura aikoi jakaa Suomen Lapin saamelaisiin seurakuntiin ja päätti lähettää tuolloin seurakunnan tarpeiden mukaisesti myös 40 kirjaa Kuolajärven seurakuntaan.

Kuva: Kuopiolaisen Apu-Pipliä-Seuran ilmoitus jakaa ja lähettää saamenkielisiä Uusia testamentteja Suomen Lapin saamelaisiin seurakuntiin lehdessä Suometar 10.2.1854 No 6.

Kuolajärven neljäkymmentä kirjaa käsittävä osuus on yllättävän suuri, mikä kertoo kielen vielä kohtalaisen laajasta käytöstä seurakuntalaisten parissa.
Kirkon päätös tarjota laajemmin saamenkielistä kirjallisuutta keräsi laajaa kiitosta Suomen pohjoisissa seurakunnissa. Kuolajärven seurakunnalla oli kuitenkin edessään ongelma, johon seurakunta törmäsi luultavasti varsin pian kirjojen saapumisen jälkeen: Kuolajärvelle lähetetyn kirjallisuuden kieli oli kokonaan väärä. Selvisi varmasti nopeasti, että uuden testamentin (Hærramek ja bæsstamek Jesus Kristus ođđa Testament, 1850) kirjasinkieli pohjoissaame oli niin kaukana seurakuntalaisten puhumasta saamen kielestä, että he tuskin ymmärsivät kunnolla lukemaansa. Kirjaa ei voinut käyttää opetuksessa ja yritys opettaa seurakuntalaisia lukemaan saamen kielellä kuihtui nopeasti kasaan. Ongelmaan ei ollut ratkaisua; kuolajärveläisille olisi täytynyt laatia Uusi testamentti kokonaan heidän omalla kielellä.

Tieto seurakunnalle lähetetystä saamenkielisestä kirjallisuudesta ja sen määrästä vahvistaa kuitenkin nykyistä käsitystä, että saamen kieltä käytettiin yhteisökielenä - ja nähtävästi myös kielenä seurakunnassa - Kuolajärvellä melko yleisesti vielä 1850-luvulla. Harmi kyllä Kuolajärvi oli kaukainen erämaapitäjä heikkojen kulkuyhteyksien takana, eikä yksikään saamelaiskielistä kiinnostunut tutkija tai matkalainen löytänyt enää tietään kuolajärveläisten pariin kieltä taltioimaan.

Kielimuistoja 1800-luvun kartoissa

Viitteitä kuolajärveläisten kaksikielisyydestä ja saamen kielen käytöstä yhteisökielenä löytyy vielä muutamia tämänkin jälkeen, tosin mitään suoria aikalaistodistuksia kielestä ei juuri esiinny enää 1850-luvun jälkeen.

Kielen olemassaolosta tai sen hyvin voimakkaasta vaikutuksesta väestön puhumassa suomen kielessä on kuitenkin selviä merkkejä 1870-luvulta, kun Suomen Lappia kartoittanut kartografi Wilhelm Arppe saapui kartoittamaan Kuolajärveä vuonna 1871.

Tuolloin kartografi Arppe tapasi joukon alueen topografian paikallistuntijoita, metsäsaamelaisia metsästäjiä, kalastajia ja poromiehiä, jotka tunsivat kartoitettavan erämaan ja toimivat kartografille paikallisoppaina maastonkohtia tunnistettaessa ja kirjattaessa niiden nimiä kartalle. Näiden kuolajärveläisten paikallistuntijoiden kertomina Arppen karttalehdelle (Karta öfver norra delen af Kuolajärvi socken i Kemi härad, 1871) päätyivät sellaiset suomen kielelle vieraita äänteitä sisältävät paikannimet, kuten Hanhischulpat (sitt. Hanhisulppa), Hasserschokka (sitt. Hassarisokka), Kuutschjärvi (sitt. Kuutsjärvi), Kutschkoiva (sitt. Kuskoiva eli Kutskoiva), Kutschkoja (sitt. Kuskoja). Saamen kielen vaikutus paikallisoppaiden tuntemissa nimimuodoissa on huomattava, mikä on ilman muuta selvä todistus saamen kielen vaikutuksesta paikallisessa suomen kielessä, kenties jopa suora todistus Arppen paikallisoppaiden kaksikielisyydestä.

Kielen vaikutus erottuu myöhemminkin muutamina kirjattuina "suhuäänteinä" paikannimistöä koskevassa aikalaisaineistossa. Muiltakin osin alueella puhuttu saamen kieli heijastuu voimakkaasti nykyisessä paikannimistössä, kunnan keski- ja eteläosassa paikannimien ollessa noin 50 prosenttisesti saamelaisperäisiä nimiä, kunnan pohjoisosassa - missä kieli myös säilyi puhuttuna tiettävästi kaikkein pisimpään - vastaavasti yli 70 prosenttia.

Kuva: Paikannimet tarjoavat paljon lisätietoa entiseen kieleen liittyen. Tuntsan seudun nimistöä Wilhelm Arppen kartassa vuonna 1871.

Perimätieto ja muistot viimeisistä kielenpuhujista

Myös paikallinen perimätieto tukee vahvasti kuvaa saamesta yhteisökielenä Kuolajärvellä vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Niinpä 1950-luvulla muutamat vanhukset Märkäjärvellä (nyk. Sallan kirkonkylä) olivat muistelleet kieltä puhutun yleisesti heidän vanhempiensa aikana ja toiset olivat muistelleet kuulleensa kieltä itsekin lapsuudessaan. Niin ikään Sallan Aatsingissa, Saijalla ja rajan taakse jääneen luovutetun Sallan Korjan kylässä muistellaan puhutun saamen kieltä yleisesti vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Ikäihmisten muistelusten mukaan Pohjois-Sallasta olisi löytynyt yksittäisiä iäkkäitä kielentaitajia vielä 1900-luvulla. Niinpä Kulpakko kirjoittaa, että vanhan kielen puhujia oli vielä 1930-luvulla elossa muutamia vanhoja naisia Saijan ja Korjan kylissä. Niin ikään muutamien ikäihmisten Kairalan ja Vuorelan suvusta kerrotaan hallinneen kieltä vielä 1940-luvulla. Ales Miulus-Törmänen (1867 - 1953) muistetaan viimeisenä kieltä taitaneena henkilönä Saijan kylässä. Kielen Alesin sanotaan oppineen äidiltään Kreeta Törmäseltä (1840 - 1904). Alesin kielitaitoisuus oli Saijalla yleisessä tiedossa jo 1920- ja 1930-luvuilla syntyneiden henkilöiden lapsuudessa, eikä 1926 ja 1930 syntyneiden ikäihmisten todistuksia Alesista kielenpuhujana voi näin ollen pitää myöhäissyntyisinä legendoina.

Kuva: V. A. Koskenniemi ja saijalainen Ales Miulus-Törmänen (vas.) luovutetun Sallan kirkonkylällä vuonna 1937 (kuva: Museovirasto).

Kuolajärvensaamen sanastoa

Kuolajärvellä puhuttu kuolajärvensaame vaipui lopulta sammuneiden kielten joukkoon. Esivanhempien kieleen pääsee kuitenkin tutustumaan olemassa olevan kielijäämistön avulla, josta julkaisemme tässä pienen sanaluettelon rekonstruoituna nykyortografiaan. Sanastoa täydennetään tulevaisuudessa tiedon karttuessa.

Sanaluettelo:

mun [mun] minä, eng. I; gen. muu
tun [tun] sinä, eng. you; gen. tuu
sun [sun] hän, eng. he/she; gen. suu
mij [mii] me (mon.), eng. we

kale [kale] kyllä, eng. yes
ij [ii] ei, eng. no

alge [alke] poika, eng. boy; son
kaavu [kaavu] vaimo, eng. wife
käžže [kæddše] kansa, joukko; kumppani, eng. people, group
kääles [kääles] aviomies, eng. husband
nessan [nessan] nainen, eng. woman
nieidâ [nieitâ] tyttö; tytär, eng. girl; daughter
ulmai [ulmai] ~ ulma [ulma] mies, eng. man
äijek [æijek] isoisä, ukki, eng. grandfather
äkke [ække] l. äkki [ækki] isoäiti; vaimo, eng. grandmother; wife

čalme [tšalme] silmä, eng. eye; (mon, plural) čalmek [tšalmek]
eellem [eellem] elämä, eng. life
heggâ [heggâ] henki, eng. spirit
kietâ [kietâ] käsi, eng. hand; (mon, plural) kieđak [kieđak]
njälmä [njælmæ] suu, eng. mouth
ruppe [ruppe] ruumis, keho, eng. body
suormu [suormu] sormi, eng. finger

kiđđâ [kiđđâ] kevät, eng. spring
kiesse [kiesse] l. kiessi [kiessi] kesä, eng. summer
čohčâ [tšohtšâ] syksy, eng. autumn
tälve [tælve] l. tälvu [tælvu] talvi, eng. winter

iđed [iđed] aamu, eng. morning
peive [peive] l. päivi [pæivi] päivä, eng. day
ekkedespäivi [ekketespæivi] iltapäivä, eng. afternoon
ijjâ [ijjâ] yö, eng. night
kaskâijjâ [kaskâijjâ] keskiyö, eng. midnight

čääci [tšæætsi] vesi, eng. water
huonâ [huonâ] huone; talo, eng. room; house
juukâ [juukâ] l. juuku [juuku] joki, eng. river
jäyri [jäyri ~ jäuri] järvi, eng. lake
käivu [kæivu] kaivo, eng. well
käärbes [kæærpes] vene, eng. boat
merrâ [merrâ] l. merru [merru] meri, eng. sea
määnu [mæænu] kuu, eng. moon
peive [peive] l. päivi [pæivi] aurinko, eng. sun
täives [tæives] l. täivis [tæivis] ilma, taivas, eng. sky
täälu [tæælu] talo, eng. house
ännâm [ænnâm] l. iennâm [iennâm] maa, maailma, eng. earth, world

aarvus [aarvus] (attr.) arvus reilu, antelias; runsas, eng. generous
njäälges [njæælkes] (attr.) njaalgu makea, herkullinen, eng. delicious
ruopsâd [ruopsât] attr. ruopses punainen, eng. red
viskâd [viskât] attr. viskes keltainen, eng. yellow

muu nummu lii 'minun nimi on', eng. 'my name is'

Lukusanat

uhtâ [uhtâ] yksi, eng. one
kyehti [kyehti] l. kuehte [kuehte] kaksi eng. two
kulmu [kulmu] kolme, eng. three
neljâ [neljâ] neljä, eng. four
vittâ [vittâ] viisi, eng. five
kuttâ [kuttâ] kuusi, eng. six
čiččâm [tšittšâm] seitsemän, eng. seven
kääuca [kææutsa] kahdeksan, eng. eight
oouca [ooutsa] yhdeksän, eng. nine
luge [luke] kymmenen, eng. ten

Lähteet:

Anteckningar under min vistelse i Lappmarken I - III, I. Fellman, 1906.

Elias Lönnrotin matkat 1 - 2, SKS 1902.

Jacob Fellmanin muistiinpanot Sompion ja Kuolajärven lapinmurteista, F. Äimä, T. I. Itkonen, 1918.

Karta öfver norra delen af Kuolajärvi socken i Kemi härad, 1871 (kartta).

Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus, E. Sarivaara, K. Määttä, S. Uusiautti, 2013.

Suomen kansaa - Kansatieteellisiä havaintoja suuriruhtinaskunnan alueelta, A. Warelius, 1847 (käännös 1985).

Suomen lappalaiset 1 - 2, T. I. Itkonen, 1948.

Suometar 10.2.1854 No 6 (sanomalehti).

Tutkimusmatkoilla pohjolassa, M. A. Castrén, 1855 (käännös 1967).

Henkilöhaastattelut Sallassa vuosina 2015 - 2022.