Kuolajärven Lapinkylän historiaa lyhyesti
Lapinkylä on saamelaisyhteisöihin viittaava historiallinen käsite. Nimitys tarkoittaa sekä tiettyä saamelaisten asuma-aluetta että sen ihmisiä.
Lapinkylien syntyhistoria ajoitetaan myöhäiselle rautakaudelle eli noin 1300 jaa. Kylien muodostuminen oli seurausta ulkoa päin tulevasta paineesta, mutta kyläryhmille oli myös omat sisäiset tarpeet. Siitä kertovat lapinkylien väliset rajat. Lapinkylien sisälläkin oli omat rajat sukujen ja sukukuntien välillä. Tällä haluttiin turvata jokaiselle perheelle riittävät elinmahdollisuudet eli riistan, metsäpeurojen ja kalan riittävyys sekä lampaiden ja lehmien kuivarehun keruu luonnonniityiltä.
1400-luvun lopulla Kemin Lappi muodostuu hallinnolliseksi kokonaisuudeksi. Lapit ovat Ruotsin kruunun hallintoon kytkeytyneitä luomuksia. Kemin Lappi on Ruotsin kruunun yksi kuudesta lapinmaasta eli historiallisesta kauppa- ja verotus alueesta Lapissa. Kemin Lappi jakautuu kahdeksaan lapinkylään: Inari, Kemikyla, Kitka, Kittilä, Kuolajärvi, Maanselkä, Sodankylä ja Sompio.
Metsäsaamelaisten merkittävimpiä elinkeinoja ovat peuranpyynti, majavanpyynti, sekä kalastus. Myös muiden turkiseläinten pyynti, linnustus ja luonnonantimien keräily näyttelevät merkittävää osaa metsäsaamelaisen elinkeinoelämässä. Poroa metsäsaamelainen hyödyntää vain houkutuseläimenä peuranpyynnissä ja vetoporona ja ajokkaana talvisilla taipaleilla.
1500-luvun veroluetteloissa Lapinkylät esiintyvät jo. Kuhunkin lapinkylään kuuluu talvikylä, jossa käydään käräjiä, papit saapuvat kastamaan lapsia ja käännyttämään saamelaisia kristinuskoon, kauppiaat vaihtamaan tavaroitaan turkiksiin ja luonnontuotteisiin sekä voudit keräämään veroja. Sijaintinsa vuoksi Kuolajärveä verottaa Ruotsin lisäksi myös Venäjä 1800-luvun tietämille saakka.
Asutus Kuolajärvellä on keskittynyt jokien ja niistä haarautuvuen sivuvesistöjen rannoille. Kuolajärvi, keminsaamenkielen itäisellä murteella Kyellejäyri, tarkoittaakin kalaisaa järveä.
1600-luvulla Kuolajärvellä elää kahdeksan saamelaissukua, jotka vanhaa pyynti- ja keräily elinkeinoaan noudattaen hankkivat elantonsa kalastaen, metsästäen ja keräillen. Poroja pidetään taloudessa vain muutamia. Perheet asuvat turpeesta ja puusta tehdyissä kodissa ja muuttavat asuinpaikkaansa pyyntikausien mukaan. Vuodenkierto määrää elämän rytmin. Sydäntalveksi kokoonnutaan yhteiseen talvikylään. Lännestä alkaa levitä täyspaimentolaisuus ja suurporonhoito.
1700-luvulla ensimmäiset uudisasukkaat muuttavat Kuolajärvelle. Avioliittoja solmitaan saamelaisten ja suomalaisten välillä. Kuolajärven saamelaiset alkavat harjoittaa myös karjanhoitoa ja pienimuotoista maanviljelyä. Perheet siirtyvät hiljalleen savupirtteihin asumaan. Metsästys ja kalastus ovat silti vielä kannattavia elinkeinoja lisääntyneestä pyynnistä huolimatta. Alkuperäisasukkaat kirjataan tilallisiksi 1760 -luvulta lähtien, kun määräyksestä siirrytään vanhasta lapinverosta tilaverotukseen. Vuonna 1770 annetaan määräys, että kanta-asukkaiden vastustuksesta huolimatta yhteismaille saa perustaa uudistiloja.
1800-luvulla Kuolajärven saamelaiset suomenkielistyvät, tosin saameakin vielä ymmärretään. Pororonhoitosanasto osaltaan ylläpitää kieltä pitkään. Pahat katovuodet köyhdyttävät erityisesti uudistiloja, jonka vuoksi uudisasutuksen leviäminen lähes pysähtyy. Vuosisadan edetessä uudisasutus taas kasvaa tuoden mukanaan erilaisia lieveilmiöitä, joiden myötä villipeura- ja majavakannat ehtyvät. Aletaan pyytää enemmän poro- ja karjamääriä verottavia petoeläimiä, kuten karhuja, susia ja ahmoja. Vuotta 1857 pidetään Kuolajärven eli Sallan kunnan perustamisvuotena.
1900-luvulla yksittäisiä keminsaamen itämurteisiin lukeutuvan kuolajärven saamenkielen puhujia vielä on, mutta kieli hiipuu. Kielen taantumista nopeuttavat ainoastaan suomeksi tapahtuva kristillinen opetus, suomalaisen uudisasutuksen levittäytyminen sekä saamelaisten häpeä omaa kieltä kohtaan. Häpeä oli juurtunut väestöön etupäässä kirkon nihkeän suhtautumisen vaikutuksesta. Metsäsaamelainen kulttuuri elää silti yhä vuosisataisissa perinteissä ja tavoissa.
Kuolajärvelle saapuu savotantuomina lisää uudisasukkaita. Kunnan nimi muutetaan Sallaksi vuonna 1936.
1940 Moskovan rauhassa Suomi luovuttaa suuren osan Sallan alueesta Neuvostoliitolle. Alueella sijaitsivat Sallan kirkonkylänä toiminut Sallansuu sekä Alakurtin, Korjan, Kuolajärven, Lampelan, Sovajärven, Tuutijärven, Vuorijärven, Vuosnajärven ja Yläkurtin kylät. Alueella oli myös Kutsan luonnonpuisto sekä muun muassa Leipätunturi ja vanhat Sallatunturit. Luovutettujen kylien väkimäärä oli 3700.
2000-luvulla edellämainittujen metsäsaamelaisten jälkipolvet nousevat puolustamaan omaa identiteettiään ja oikeuksiaan sekä elvyttämään jäljellä olevaa kulttuuriperintöään. 2021 perustetaan yhdistys, Kuolajärven Lapinkylä ry, jonka tavoitteena on turvata, taltioida ja siirtää metsäsaamelaista kulttuuria tuleville sukupolville.
Lähteet:
Hautala Paavo, Tuntsan kojamot, 1982
Heinänen Hannu, Sallan historia, 1993
Kellokumpu Kauko, Atimoja Kelloselän ja Aatsingin kyläkirja, 1999
Lassila Pekka, Kuolajärven metsäsaamelaiset, 2019
Rytilahti Niko, Sallan saamelaisperäiset paikannimet tulkintoineen, 2019